Arekin haaste
Työeläkeuudistuksen myötä voimaan tullut työntekijän eläkelaki (TyEL) muutti työeläkkeen laskentaperiaatteita vuoden 2007 alusta alkaen. Lakimuutoksella oli merkittäviä vaikutuksia eläkkeiden laskentatavan lisäksi myös työeläkelaitosten tietojärjestelmiin. Laissa eläkkeen perusteena ovat koko työuran ansiot. Ansaintatietovirran hallitsemiseksi työeläkekenttään oli luotava tietojärjestelmä, joka turvaisi aikaisempia rekistereitä huomattavasti runsaamman tietomäärän käsittelyn ja ylläpidon. Accenturen ratkaisu
Accenture on ollut Arekin keskeisimpiä yhteistyökumppaneita yhtiön perustamisesta eli vuodesta 2003 saakka. Ansaintajärjestelmähankkeen alkutaipaleella Accenture tuki Arekia hankesuunnittelussa sekä Ansaintajärjestelmän arkkitehtuurin, menetelmistön ja kehitysympäristön määrittelyssä ja käyttöönotossa. Ansaintajärjestelmän ensimmäinen versio oli toteutusvaiheessaan Pohjoismaiden suurin tietojärjestelmähanke. Accenture vastasi järjestelmän keskeisimpien osien toteutuksesta, yhteensä yli 30 000 henkilötyöpäivän ponnistuksesta, joka huipentui käyttöönottoon aikataulun mukaisesti 1.1.2007. Accenturen vastuulla oli myös tukea kaikkia hankkeessa toimivia projekteja kehitysympäristöä koskevissa asioissa. Saavutetut hyödyt
Työntekijän eläkelain astuessa voimaan vuoden 2007 alussa oli Ansaintajärjestelmä valmis tuotantokäyttöön. Mittava tietojärjestelmäuudistus onnistui suunnitellusti, ja eläkkeen perusteena olevat ansaintatiedot käsitellään yhdessä keskitetyssä tietojärjestelmässä. Ansaintajärjestelmän käyttöönoton myötä työeläkelaitokset pystyvät luopumaan hajautetusta ja osin kaksinkertaisesta ansaintatietojen rekisteröinnistä. Arekissa Ansaintajärjestelmää myös ylläpidetään keskitetyssä ja kustannustehokkaassa ympäristössä. Näin luodaan edellytyksiä työeläketoimialan IT-kustannusten kasvun hillitsemiseksi. Vuonna 2008 Arekin toiminta laajeni merkittävästi, kun sen hallintaan siirtyi Eläketurvakeskuksesta useita muita työeläkealaa palvelevia tietojärjestelmiä. Ansaintajärjestelmää kehitetään edelleen yhteistyössä Accenturen kanssa, jotta haasteet ratkaistaan jatkossakin menestyksekkäästi. |